Kuva: Visit Karelia, Harri Tarvainen

Saimaa ERG Ambassadors

Osana European Region of Gastronomy -toimintaa, nimetään gastronomisten alueiden omia ruoka- ja kulttuurilähettiläitä. Saimaan seudulta on tunnistettu jo hakuvaiheessa kolme todellista ruokamatkailun ammattilaista: Etelä-Savosta Jyrki Tsutsunen, Etelä-Karjalasta Ulla Liukkonen ja Pohjois-Karjalasta Anni Korhonen. Ruokalähettiläät osallistuvat muun muassa innovaatioiden kehitykseen, PR-vierailuihin sekä tänä vuonna käynnistyvään Saimaan alueen oman ruokastrategian ideointiin. 

Jyrki Tsutsunen, kulttuurikokki

Jyrki Tsutsunen on villikokki, joka luo ennakkoluulottomasti uusia makuelämyksiä metsästä kerätyistä raaka-aineista. Hänet tunnetaan myös moniaistisista tapahtumista, joissa ruoka yhdistyy taiteilijoiden ja muusikoiden kanssa tuotettuihin elämyksiin. Jyrki haluaa haastaa meitä ajattelemaan mitä ruoka on ja johdattaa tutun ja turvallisen sijaan uuden ja kokeilevan äärelle. Jyrki on toiminut kokkina useissa Helsingin huippuravintoloissa, Pietarin konsulaatissa sekä järjestänyt kansainvälisiä ruokatapahtumia esimerkiksi Madridissa, Frankfurtissa, Berliinissä ja Plovdivissa. Hän palaa kuitenkin usein myös lapsuuden maisemiin Saimaan luontoon ja järvelle. Ruoka on elämä ja villiruoka on intohimo! 

www.jyrkitsutsunen.com

Anni Korhonen, ruokaperinteiden uudistaja

Anni Inkeri Korhonen on majatalon emäntä, kokki, kanteleen soittaja, runoilija, laulaja ja luomuviljelijä. Viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut yrittäjänä Puukarin Pysäkki -majatalossa, jonka toiminta perustuu itäsuomalaiseen ruokakulttuuriin ja perinteeseen. Annin arvomaailma pohjautuu luonnon kunnioitukselle, joten Puukarin Pysäkin ympäristövaikutukset ovat tarkkaan mietitty ja ympäröivän luonnon kuormittaminen pyritty minimoimaan. Majatalolle myönnettiin Sustainable Travel Finland -merkki syyskuussa 2021.

www.puukarinpysakki.com

Ulla Liukkonen, kansainvälisyyden edelläkävijä

Keittiömestari Ulla Liukkonen on loihtinut ruokaa niin itsenäisyyspäivän presidentin vastaanotolla kuin lukuisissa pienissä kyläjuhlissa eri puolilla Suomea. Hän on opettanut vuosikymmenten aikana satoja nuoria. Hänet tunnetaan myös aktiivisena alansa vaikuttajana, erityisesti Suomen Keittiömestareiden liiton pitkäaikaisena puheenjohtajana toimimisesta. Liukkonen on saanut uransa aikana lukuisia palkintoja, joista viimeisimpänä hänet nimettiin kunniajäseneksi Keittiömestareiden maailmanliittoon (World Association of Chefs' Societies).

Saavutettavuusseloste