The Addams Family -musikaali

The Addams Family -musikaali

The Addams Family on musikaalikomedia perheistä ja perinteistä, jotka joutuvat koetukselle kahden erilaisen maailman kohdatessa. Maailmoja ravistaa rakkaus ja aikuistuminen. Kaikki on tavattoman normaalia, kuitenkin hämähäkin normaali on kärpäselle kauhistus.

Wednesday Addams on kasvanut aikuiseksi ja löytänyt rakkauden. Muun perheen yrittäessä pitää kiinni ainutlaatuisista arvoistaan, Wednesdayn romanssi Lucas Beinekeniin asettaa haasteen perheen perinteille. Juoni tiivistyy, kun Wednesday kutsuu Beinekenit illalliselle. Samalla on katettu kohtalokas ja hauska ilta, jossa salaisuudet paljastetaan, suhteita koetellaan ja Addamsin perheen on kohdattava yksi asia, jota he ovat välttäneet sukupolvien ajan: muutos.
Viisihenkinen orkesteri ja koko saliin ulottuva teema on omiaan nostattamaan kuolleetkin haudoista.
Käsikirjoitus: Marshall Bricman & Rick Elice
Musiikki: Andrew Lippa

Suomennos: Tiina Puumalainen
Laulujen suomennos: Ilpo Tiihonen

Ohjaus: Katja Paakki
Laulujen ohjaus: Timo Lampinen
Koreografi: Heidi Kyyrö
Kapellimestari: Seppo Äijö

Gomez: Ville Kuusisto
Morticia: Jenni Arminen
Wednesday: Anni Matilainen
Pugsley: Jonna Leppälä
Mumma: Teija Savelius
Fester: Ville Lamberg
Lurch: Jani Loijas

Lucas: Harri Laakso
Mal: Riku Hirvonen
Alice: Sanna Häkkinen

Esivanhemmat:
Pauliina Kivinen
Anne Juopperi
Heidi Kyyrö
Mella Laberg
Aino Hellen
Kaija Ståhlström
Tuula Tynkkynen
Marita Nurminen
Pia Pätilä
Seija Muhonen
Jori Lindholm

Lisäksi:
Riikka Kiuru

Orkesteri:
Seppo Äijö
Kimmo Viinanen
Matti Luostarinen
Mikko Summanen
Hannu-Pekka Leskinen-Estola

Juliste:
Susanna Mattheiszen

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma- Nordic Drama Corner Oy
Esitykset:

la 9.11. klo 16, Ensi-ilta

pe 15.11. klo 19
la 16.11. klo 16
su 17.11. klo 16

pe 22.11. klo 19
la 23.11. klo 16
su 24.11. klo 16

pe 29.11. klo 19
la 30.11. klo 16
su 1.12. klo 16

Event dates

11/9/24, klo 16:00 - 12/1/24, klo 18:30

Location

Opistontie 21, 56100 Ruokolahti

Organizer

Ruokolahden musiikkiteatteri

Next events